Toimintakertomus

KARAKALLION ELÄKKEENSAAJAT RY                                              

                                                                            

TOIMINTAKERTOMUS  VUODELTA  2016                                                   

Karakallion Eläkkeensaajat ry on tarjonnut kertomusvuoden aikana eläkeläisväestölle toimintakykyä ylläpitäviä mielenkiintoisia sosiaalisen vuorovaikutuksen tilaisuuksia, asiantuntija-alustuksia, musiikin ja laulun harrastamista, ohjattua liikuntaa, lausuntaryhmäharrastamista, retkiä ja teatterimatkoja.
 

Yhdistyksen jäsenmäärä

Yhdistyksessä oli jäsenenä vuoden alkaessa 130 ja vuoden lopussa 130 henkilöä.

 

HALLITUS

Sääntömääräisen syyskokouksen 25.11.2015 valitsemaan hallitukseen kuuluivat vuonna 2016 seuraavat henkilöt:

Puheenjohtaja Veikko Simpanen ja varsinaisina jäseninä RitvaKontio, Kaija Heinola, Eeva Nurmesniemi, Iiris Rantala, Sirpa Simpanen, Pirkko Toivonen, Mirja Vuonisto ja Leena Vänskä.
Varajäseninä toimivat Pirjo Karjalainen, Tuula Larmala, Seija Lehtinen, Aarne Pasanen, Lea Rieppo ja Reijo Roivainen

Hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana yhdeksän kertaa. Kokouksiin osallistuivat kutsuttuina sekä varsinaiset että varajäsenet.

 

Yhdistyksen toimihenkilöinä toimivat vuonna 2016:

Puheenjohtaja                                       Veikko Simpanen

Varapuheenjohtaja                                Ritva Kontio

Sihteeri                                                   Sirpa Simpanen

Taloudenhoitaja                                     Leena Vänskä

Jäsenasioiden hoitaja                            Pirkko Toivonen

Tiedottaja                                               Veikko Simpanen

Opintosihteeri                                        Seija Lehtinen

Musiikki- ja laulukurssi                        Iiris Rantala, Väinö Väätäinen, Mirja Vuonisto
Säestys                                                    Antero Ketonen

                                                                 Riitta Koivisto

Lausunta – ja sketsiryhmä                   

”Karamimmit”                                       Pirjo Karjalainen

Kunnon ylläpitokurssi                           Pirkko Toivonen

Sauvakävely                                           Anja Leppänen

Petankki                                                 Anja Leppänen, Kaino Hellemäki
Boccia                                                     Reijo Roivainen

                                                                                                                                          
Matkat ja retket                                    Eeva Nurmesniemi, Mirja Vuonisto,   Lea Rieppo                                            

Arpajaiset                                              Kaino Mursunen

Bingo                                                      Iikka Miinalainen

Myyjäiset                                                Rauha Lyytinen

Emännät                                                 Sirkka Johansson, Anja Leppänen

 Toiminnantarkastajat                           Tuulia Piispanen, Kauko Vainikka

 Varatoiminnantarkastajat                    Reijo Koivula, Kaino Mursunen

               

 

 

EKL:n valtuuston jäsen                       Veikko Simpanen

Piirikokousedustajat                           Veikko Simpanen, Ritva Kontio

Piirikokouksen varaedustajat             Eeva Nurmesniemi, Sirpa Simpanen

EKL:n Espoon yhdistysten

puheenjohtajien ja sihteereiden

neuvottelukunta                                   Veikko Simpanen, Sirpa Simpanen

Espoon Eläkeläisten Keskus-liiton hallitus  

Aarne Pasanen 

                                                          

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET                                                     

                                                                   

Kevätkokous pidettiin 16.3.2016 palvelutalo Hopeakotkassa. Kokoukseen osallistui 67 jäsentä.

Syyskokous pidettiin 16.11.2016 palvelutalo Hopeakotkassa. Kokoukseen osallistui 68 jäsentä.

 

KESKIVIIKKOKERHO

Yhdistyksen jäsenten keskiviikkokerho kokoontui palvelutalo Hopeakotkan ravintolasalissa.

Viikkokerhopäivä on ollut keskiviikko ja kokoontumisaika klo 13 - 15.

Yhdistyksen jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti näihin tilaisuuksiin.

Kerhokokoontumisia oli kertomusvuoden aikana 31 kertaa ja yhteenlaskettu osallistujamäärä oli 2108 henkilökäyntiä.
Nämä viikkotapaamiset olivat virkistäviä, ilmapiiriltään miellyttäviä ja mielenkiintoisia yhdessäolon hetkiä. Tilaisuuksia elävöitti säestetty yhteislaulu, jäsenten esittämät lausuntaesitykset, tietokilpailut, huumoriesitykset, arpajaiset, bingopäivät ja asiantuntijaluennot.

Asiantuntijaluennoitsijoina ja keskustelun alustajina kuultiin tohtori Kimmo Kiljusta eläkepolitiikasta, Nordean edustajia pankkipalveluista, Viking Linen edustajaa Tallinnan ja Tukholman risteilypalveluista sekä EKL:n järjestöjohtaja Petra Toivosta keskusliiton järjestötoiminnasta.

Kerhossa nautimme10. päivä helmikuuta perinteisen laskiaiskeiton ja 7. päivä joulukuuta nautimme joulupuurosta.

 

LIIKUNTAHARRASTUS                                                                                     
Yhdistyksemme osallistui keväällä 1.3. – 30.4.2016 EKL:n jäsenyhdistyksille järjestettyyn liikunnan haastekampanjaan. Yhdistyksemme jäsenet tekivät yhteensä 1722 kirjattua vähintään puolen tunnin pituista liikuntasuoritusta kahden kuukauden aikana.
Ohjattuja sauvakävelylenkkejä järjestettiin maanantaina aamupäivisin 50 kertaa.

Henkilösuorituskertoja kertyi yhteensä 200.

Petankkia pelattiin torstai-iltapäivisin kevät-, kesä-, ja syyskaudella yhteensä 20 kertaa. Pelaajakäyntejä kertyi yhteensä 120 henkilöosallistumiskertaa.
Boccia- harrastusryhmä pelasi torstaina aamupäivisin, kevät-, kesä- ja syyskaudella ulkona. Yhteensä 10 päivänä ja henkilöosallistumiskertoja oli yhteensä 60.

 

KURSSITOIMINTA

Järjestimme toimintavuoden aikana Kunnon ylläpitokurssin. Asiantuntijaohjaajana toimi Espoon Eläkekotisäätiön fysioterapeutti. Kurssipaikkana toimi Espoon Eläkekotisäätiön palvelutalo Hopeakotkan kuntosali. Kurssilaiset kokoontuivat 29 kertaa. Henkilökurssipäiviä kertyi yhteensä 261.

Järjestimme myös Musiikki- ja laulukurssin. Kurssitilaksi oli vuokrattu Hopeakotkan kuntosali keskiviikkoisin klo 12 - 13 väliseksi ajaksi. Kurssiryhmä kokoontui 34 kertaa. Kurssilaiset esiintyivät yhdistyksemme kerhotilaisuuksien lisäksi myös mm. kaikissa yhdistyksen järjestämissä juhlatilaisuuksissa. Kurssille osallistui säestäjät ja ohjaajat mukaan lukien 20 henkilöä. Henkilökurssipäiviä oli yhteensä 680.

Lausunta- ja sketsiryhmä ”Karamimmit”

Ryhmä kokoontui harjoittelemaan kertomusvuoden aikana 25 kertaa. Henkilökäyntejä harjoituksissa oli yhteensä 225.

Ryhmän jäsenet esittivät keskiviikkokerhossamme ja yhdistyksemme järjestämissä juhlissa lausunta- ja muita ohjelmanumeroita.
 

Kaikissa säännöllisesti järjestämissämme kerho-, ryhmä- ja kurssitoiminnoissa oli osallistujien käyntikertojen yhteismäärä 3654.

 

RETKITOIMINTA

6.3. sunnuntaina nautimme konsertista Sellosalissa. Osallistujia oli 32 henkilöä.
6.4. keskiviikkona matkustimme omalla bussikuljetuksella Korson Eläkkeensaajien Lumosalissa järjestämään ”Kevätriehaan”. Matkalle ja juhlaan osallistui 39 henkilöä.
15.4. torstaina teimme omalla bussikuljetuksella vierailumatkan Kalajärvelle Pohjois-Espoon Eläkkeensaajien Ruskatalossa järjestämään kevätjuhlaan. Osallistujia oli 27 henkilöä.
13.5. perjantaina matkustimme omalla bussikuljetuksella katsomaan Riihimäen teatterin esitystä ”Kultalampi”. Matkalle osallistui 32 henkilöä.
26.5. torstaina matkustimme omalla bussikuljetuksella Espoon Kulttuurikeskukseen ”Iloinen iltapäivä”- tapahtumaan. Matkalle osallistui 34 henkilöä.
2.6. torstaina teimme ”Sokkomatkan” omalla bussikuljetuksella Hämeenlinnaan. Matkalle osallistui 41 henkilöä.
13.7. keskiviikkona matkustimme omalla bussikuljetuksella Turun kesäteatteri Samppalinnaan katsomaan teatteriesityksen ”Nunnia ja konnia”. Matkalle osallistui 40 henkilöä.
20.7. keskiviikkona matkustimme omalla bussikuljetuksella Otaniemeen saaristovenelaiturille, josta lähdimme Espoon saaristoristeilylle vuoroveneellä. Osallistujia oli 20 henkilöä.
18.8. torstaina matkustimme omalla bussikuljetuksella Hanikkaan viettämään kesäistä virkistyspäivää. Virkistyspäivän viettoomme osallistui 40 henkilöä.
13.10. torstaina teimme omalla bussikuljetuksella matkan Inkooseen. Vierailimme mm. Igorin museossa, jossa saimme hyvän historiallisen katsauksen ajalta, jolloin Porkkala oli vuokrattuna Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi. Matkalle osallistui 31 henkilöä.
18.10. tiistaina teimme vierailumatkan omalla bussikuljetuksella Vihdin Nummelaan Nummelan Eläkkeensaajien syysjuhlaan. Matkalle osallistui 27 henkilöä.
1.11. tiistaina teimme päiväristeilymatkan Tallinnaan. Satamaan kuljetuksen järjestimme omalla bussikuljetuksella. Matkalle osallistui 28 henkilöä.
1.12. torstaina matkustimme omalla bussikuljetuksella Helsinkiin Vaaralaan Fazerilaan tutustumis- ja ostosmatkalle. Matkalle osallistui 35 henkilöä.
14.12. keskiviikkona matkustimme kahdella bussilla Lepolammelle viettämään ohjelmallista  joulujuhlaamme. Joulujuhlaan osallistui 75 henkilöä.

Matkoillemme osallistumisia oli yhteensä 501 henkilömatkaa.
                                                                                                                                                            

ELINVOIMAA  IKÄÄNTYVILLE  KAUPUNGINJOHTAJAN  KUTSUTILAISUUS
Yhdistyksemme vastasi käytännön järjestelyistä ja ohjelmasta yhdessä Espoon kaupungin senioripalveluiden sekä Viherlaakson - Karakallion Eläkeläiset ry:n kanssa Karatalossa 15.4.2016 kumppanuusyhteistyönä toteutetusta kaupunginjohtajan syntymäpäiväkutsutilaisuudesta.
Kaupunginjohtajan kutsukirjeellä juhlaan oli kutsuttu Karakalliosta sekä lähiseudulta 78 vuotta vuonna 2016 täyttävät henkilöt avec. Kutsu oli osoitettu myös yhdistyksellemme.
Karatalon auditorio täyttyi juhlayleisöstä. Juhlassa esiintyi puhujana myös kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
Tilaisuudessa esittelivät Metropolia ammattikorkeakoulun oppilaat oppilastyönään Espoon kaupungille valmistelemaansa ja ikääntyville suunnattua ”Aivojumppa – käsikirjaa”.
Muusikko Antero Ketonen huolehti musiikillisesti yleisön viihdyttämisestä sekä ennen ohjelman alkua että ohjelmanumeroissa.
Muusta viihdeohjelmasta huolehtivat omat jäsenemme täydennettynä Etelä-Espoon Eläkeläisten esittämällä musiikki ja tanssiesityksellä.
Juhlayleisölle jaettiin myös kirjallisena yhdistyksemme toiminnasta esite.
Juhlayleisö nautti tilaisuudesta ja kiitteli poistuessaan erittäin hyvästä tilaisuudesta.   

YHDISTYKSEMME 40 VUOTISJUHLA

11.11. vietimme kutsuvieraiden läsnä ollessa ja meidän omien jäsentemme suurella juhlavierasjoukolla 40-vuotisjuhlaamme lähes täydessä Karatalon auditoriossa.
Juhlamme onnistui ohjelmallisesti ja kaikilta osiltaan erittäin hyvin ja juhlavieraat kiittivät erityisesti juhlan lämminhenkistä ilmapiiriä.
Juhlapuhujana oli EKL:n toiminnanjohtaja Timo Kokko. Hän toi juhlaamme myös EKL:n tervehdyksen. Tervehdykset ja onnittelut esittivät juhlassa yhdistyksellemme myös EKL:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja Leena Ruusunen, Espoon kaupungin perusturvajohtaja Juha Metso ja Leppävaaran seurakunnan kappalainen Jukka Raanu.
Myös EKL:n Uudenmaan yhdistysten runsaslukuiset kutsuvieraat ilahduttivat meitä ennen juhlaohjelman alkua onnitteluin.
Juhlan kohokohta oli se, että saatoimme osoittaa kiitoksemme ja kunnioituksemme juhlassa läsnä olleelle yhdistyksemme perustajajäseniin kuuluvalle Kirsti Tiljanderille.
EKL:n kultaisella ansiomerkillä palkittiin kolme erittäin ansioitunutta jäsentämme, Sirkka Johansson, Anja Leppänen ja Tuulia Piispanen.

EKL:n hopeisella ansiomerkillä palkittiin eläkkeensaajien hyväksi tehdystä työstä Ritva Kontio, Iikka Miinalainen, Sirpa Simpanen, Veikko Simpanen, Pirkko Toivonen, Kauko Vainikka, Mirja Vuonisto ja Väinö Väätäinen.

                                                                                                                                                          

ULKOINEN KOULUTUS
Uudenmaan ja Helsingin piirien koulutusseminaariin 7.-9. 3.  Viking Mariellalla osallistuivat Eeva Nurmesniemi ja Pirkko Toivonen.
Pirjo Karjalainen osallistui 22.2. - 26.2. Lehmirannassa järjestetylle kurssille ”Elämää käsillä. Muistojen työpaja”.
Kaija Heinola osallistui jumppaohjaajakurssille Kisakeskuksessa 12. – 13.12. 2016. 

 

JOULUMYYJÄISET

Myyjäiset järjestimme marraskuun 28. päivä Karakallion monitoimitalossa. Jäsentemme tekemät taidokkaat käsityöt ja herkulliset leivonnaiset sekä kirpputorituotteet tekivät hyvin kauppansa ja samassa yhteydessä järjestetyt pullakahvitarjoilu ja arpajaiset toivat myyjäistuottojen kanssa yhdistykselle kaivattuja tuloja.