Järjestämme Teatterimatkan Lohjan Tanhuhoviin lauantaina 16.5.2026

Teatterinäytös on Mies ja ääni – Olavi Virta – musiikkinäytelmä.

Mies ja ääni – Olavi Virta on musiikkinäytelmä laulajalegendasta, jonka vaikutus ja perintö näkyvät edelleen suomalaisessa iskelmäkulttuurissa. Virran värikäs elämä iloineen ja suruineen sekä upeine lauluineen on kuin luotu kesäteatterin lavalle, ja Olan elämän eri vaiheita tulkitsevat näytelmässä tangokuninkaat Matti Korkiala ja Teijo Lindström. Valovoimaisen kaksikon lisäksi rooleissa nähdään J. Eskelinen, Katri Rehnström ja Aki Mäki.
Musiikista vastaa Legenda-orkesteri Seppo Rehnströmin johdolla, ja orkesterin mukana on myös saksofonisti Sampo Hiukkanen. Myös Kipparikvartetti nähdään lavalla!

Tanhuhovi on esteetön ympäristöltään ja sisätiloiltaan. Teatterimatkalle voitte ottaa samalla edullisella maksulla mukaanne myös saattajan tai ystävän. Hänet täytyy myös ilmoittaa ja hänen matkansa maksaa määräajassa.

Tämän musiikkiteatterimatkan hinta on vain 50 €/ henkilö. Hintaan sisältyy lippu teatteriin, väliaikakahvi korvapuusteineen ja edestakainen bussimatka.
Bussimatkan teemme omalla bussikuljetuksella ja jotta voimme kiireettömästi paikalle päästyämme valmistautua näytökseen, bussimme lähtee Rastaalantien ja Karakalliontien risteyksen polttoaineen jakelun kylmäasemalta lauantaina 16.5.2026 klo 16.15.
Teatterinäytös Tanhuhovissa alkaa klo 18
Bussi lähtee Rastaalantien ja Karakalliontien risteyksen kylmäasemalta ja kerää matkalle lähtijät bussipysäkeiltä Karakalliosta, Viherlaaksosta, Viherkalliosta, Lähderannasta, Kolkekannakselta ja Järvenperästä. Matkalta palattaessa tullaan samaa reittiä päinvastaisessa järjestyksessä ja matkustajat voivat pysäyttää bussin haluamalleen bussipysäkille poistuakseen autosta. 
Matkamme järjestetään esteettömyyden vaatimus huomioiden.
Tanhuhovin teatterimatkalle voi ilmoittautua maksamalla matkan viimeistään 7.4.2026 yhdistyksemme pankkitilille FI10 4108 0010 3861 86 tai ilmoittautumalla keskiviikkokerhoissa viimeistään 8.4.2026 matkalle lähtijäksi sekä maksamalla matkan käteisellä taloudenhoitajalle kerhossa viimeistään 8.4.2026.

Lisätietoa tästä matkasta voi tarvittaessa tiedustella matkavastaava Tanja Toikalta puh. 0500 889163, maksuasioista taloudenhoitaja Leena Vänskältä puh. 050 3066687 tai yhdistyksen puheenjohtaja Veikko Simpaselta puh. 0400 503164.
Myös keskiviikkokerhoissa jaetaan tietoa matkasta.
Kannattaa varmistaa oma paikka matkalle ajoissa. Vain yksi bussi on varattu matkaa varten. Matka toteutuu, kun lähtijöitä on vähintään 20 henkeä.

__________________________________________________________________________

TEATTERI JA RETKET yleistä tietoa

Kaikille matkoille bussilla lähdettäessä bussi kerää matkalle lähtijät Rastaalantien ja Karakallion tien risteyksen kylmäasemalta lähtien bussipysäkeiltä Karakalliosta, Viherlaaksosta, Viherkalliosta, Lähderannasta, Kolkekannakselta ja Järvenperästä. Matkalta palattaessa tullaan reittiä yleensä päinvastaisessa järjestyksessä ja matkustajat voivat pysäyttää bussin haluamalleen bussipysäkille poistuakseen autosta. 
Matkamme järjestetään aina esteettömyyden vaatimus huomioiden Matkoillemme voi ilmoittautua maksamalla matkan yhdistyksemme pankkitilille FI10 4108 0010 3861 86 tai ilmoittautumalla keskiviikkokerhossa matkalle lähtijäksi sekä maksamalla matkan määräaikaan mennessä joko taloudenhoitajalle kerhossa tai yhdistyksemme pankkitilille. 

Lisätietoa matkoista voi tarvittaessa tiedustella taloudenhoitaja Leena Vänskältä puh. 0503066687 tai yhdistyksen sihteeriltä Iiris Rantalalta puh 040 7018256. Myös keskiviikkokerhossa jaetaan tietoa matkoista.